Edellä aloittamani aihe koskien muutosta globaalina tapahtumana on siis ennen kaikkea pitkä ja jatkuva prosessi. Haasteina varsinkin koulumaailmaan muutoksessa usein helposti ajatellaan johtuvan rakenteista,yhteiskunnasta ja eritoten varsinkin resursseista. Kun näin laajasta näkökulmasta muutoksen kentälle lähdetään, alkaa muutoksien ketju tuntua haastavalta,monimutkaiselta ja liian hankalalta toteutuakseen. 

Tosiasia kuitenkin on, että mikään asia ei muutu kertaheitolla. Prosessinomaisuus, pitkäjänteisyys, luovuus sekä ennen kaikkea omat asenteet muutoksia ja kehitystä kohtaan ovat avaimia muutoksen eteenpäin viemisessä. Opettajat ovat niitä yksittäisiä asiantuntijoita, joista riippuu hyvin pitkälti onnistuminen ja halu kehittää opetusta ja oppimista edistyksellisempään suuntaan. Lisäksi tarvitaan yhteen hiileen puhaltamista, tiimityötä, keskustelua ja kollegoiden kanssa tavoitteellista yhteistyötä. Halu muutoksen toteuttamiseen voi olla joskus vaikeaa havaita itsestään. Esimerkkinä voidaan varmasti nähdä tyypilliset ns. " vanhan koulukunnan opettajat". Heille opetustyön tuoma pitkä ja vankka kokemus ovat varmasti jollakin tavalla juurruttaneet omaan opetustyöhön niitä elementtejä, joista koetaan hankalaksi luopua, olivatpa ne sitten huonoja tai hyviä. Rohkaisemalla luovuuteen ja ammentamaan ideoita heidän omista kokemuksistaan saattaa tässäkin tapauksessa olla avainasemassa.  Yleistystä heidän osaltaan ei voida kuitenkaan tehdä, sillä on paljon myös pitkän uran tehneitä opettajia, jotka jatkuvasti hakevat itselleen uusia haasteita lisäkoulutusten avulla. 

Muutos kun näkyy joka paikassa, miten ja millä tavalla se vaikuttaa esimerkiksi arviointiin koulumaailmassa? Arviointikulttuuri näkyy myös osittan yhä edelleen hieman muinaisjäänteenä, jonka vuoksi aloinkin pohtimaan, miten arviointia tulisi kehittää? Se usein on hyvin vahvasti taustalla vaikuttavana tekijänä, joka saattaa heijastua sen luotettavuuteen ja mahdollisesti myös sen vertailukelpoisuuteen. 

Arviointi on aina ollut ja tulee aina olemaan tärkeä osa koulua. Sen avulla pystytään tarkkailemaan,ohjaamaan ja antamaan neuvoja oppilaan kasvuun ja kehitykseen, niin vahvuuksien kuin kehittämiskohteidenkin osalta. Oppiminen ja asioiden sisäistäminen sekä syvällisempi ymmärrys ovat usein opittujen asioiden kulmakiviä, joiden pohjalle pystytään alkamaan rakentamaan yhä uudestaan uusista merkityssuhteista laajempia kokonaisuuksia.

Arviointi ei kuitenkaan saa olla itseisarvona koulumaailmassa. Ohjaus ja kannustus ovat ensisijaisia tavoitteita, kirjalliset kokeet ja todistukset antavat taas suuntaviivoja sille, missä oppiminen on tällä hetkellä menossa. Seuratessani harjoittelujen aikana opettamisen ja arvioinnin kehitystä on ollut selvää, että arvioinnissa muutos näkyy selvästi yksilökohtaisemmissa opetustavoissa ja annetuissa tehtävissä, eli eriyttämisessä. Oppilas nähdään paitsi sosiaalisena ryhmässä toimijana, niin myös aktiivisena yksilönä. Tehtävien eriyttäminen ja HOJKS:t ovat yleistyneet suurimmissa määrin. Tähän suuntaan mielestäni muutoksen tuleekin mennä. Jokainen meistä oppii eri tavoin, jonka mukaan opetustakin tulisi jatkossa kehittää ja samalla huomioida tämä arvioinnissa. Tilannetta hankaloittaa tosin se, että se lisää huomattavasti opettajien työmäärää. Ilo on kuitenkin ollut huomata, miten paljon arviointi on muuttunut, kun vertaa omiin ala-asteaikoihin. Muutos siis tulee, mutta pikkuhiljaa ja pienin edistysaskelin! ( http://www.oph.fi/saadokset_ja_ohjeet/ohjeita_koulutuksen_jarjestamiseen/perusopetuksen_jarjestaminen/perusopetuksen_oppilaan_arviointi/oppilaan_arviointi_menneina_vuosikymmenina)

-Essi